Lumipallotekniikka

Viime aikoina mediassa on ollut toistuvasti pinnalla termi velkalumipallotekniikka. Se on yksi velan lyhennyksen tekniikoista, joka kasvattaa suosiotaan. Lumipallotekniikka on velallista tavallisesti hyvin motivoiva tapa, ja sitä käyttämällä velat alkavat lyhentyä lähes huomaamatta. Samalla voit myös opetella säästämistä systemaattisesti.

Lumipallotekniikka

Miten lumipallotekniikka toimii?

Idea on hyvin yksinkertainen. Ensimmäiseksi sinun tulee listata kaikki voimassa olevat velkasi. Katsot jokaisesta velasta niiden edellyttämät pienimmät kuukausimaksut. Toteuta listaa niin, että aloitat pienimmästä velkasummasta aina sinne suurimpaan saakka.

Jatkossa maksat kaikista muista veloistasi pois ainoastaan minimimaksun, mutta pienimmästä velasta maksat kuitenkin pois kaiken sen, mitä vain pystyt. Jatkat tällä tavalla aina siihen saakka, että pienin velka on kuitattu kokonaisuudessaan pois.

Tämän jälkeen otat käsittelyyn jonossa seuraavan velkasi. Sitä maksaessa käytät myös sen summan, jota käytit edellisen velkasi maksuun. Tätä systeemiä toteuttamalla se rahamäärä, jota käytät yksittäisen velan maksuun kasvaa lumipallon lailla.

Ideaa on havainnollistettu lumipallolla, kun sitä pyöritetään hangella. Alussa pallo kasvaa melko maltillisesti. Kuitenkin, mitä enemmän pallo kerää pinta-alaa, sitä nopeammalla tahdilla se myös kasvaa. Tämä sama efekti saadaan siis aikaiseksi myös lainan maksussa.

Lumipallotekniikan edut

Kun maksat yhden velan kerrallaan pois, saat aikaiseksi onnistumisen tunteita. Nämä taas motivoivat sinua jatkamaan velkojen kuittaamista pois tehokkaasti. Kuten sanottu, menetelmä on yksinkertainen, ja se juuri tekeekin siitä niin nerokkaan. Ylivelkaantuminen ja moneen paikkaan lainojen lyhentäminen voivat vaikuttaa mielialaasi, joten onnistumiset tuovat parempaa mieltä.

Lumipallotekniikan paras puoli on siinä, miten sen kautta voit ohjata vanhoista veloista vapautuneita rahoja seuraavan velan maksuun. Tämä tuottaa kuin huomaamatta sinulle säännönmukaisuutta ja mukavaa rytmiä lainojen takaisinmaksuun.

Huomioi, että koron määrällä eri lainoissa ei sinänsä ole merkitystä, vaan ainoastaan lainasummalla. Älä siis muodosta listaasi lainojen ja kulutusluottojen vertailulla, vaan tuijota ainoastaan lainan kokonaissummaa.

Millaisilla tuloilla lumipallottaminen onnistuu?

Parasta tässä tekniikassa on se, ettei sen toteuttamiseen tarvita suuria tuloja. Ainoa, mitä tarvitset onnistuaksesi on säännölliset tulot. Toki niiden lisäksi tarvitset myös aitoa halua päästä veloistasi nopeasti eroon.

Monet ovat käyttäneet lumipallottamista myös opiskelijan tuloilla. Mitä pienemmät tulot sinulla on, sitä suurempaa motivaatiota tämän tekniikan käyttäminen sinulta vaatii. Vaikka tulosi olisivatkin pienet, kannattaa sinun kuitenkin harkita tämän tekniikan käyttämistä.

Aloita velkojesi listauksesta. Vaikket päätyisikään käyttämään lumipallotekniikkaa, saat kuitenkin selkeän kuvan nykyisten velkojesi tilanteesta. Voit myös harkita lainan yhdistämistä, jolloin saat vain yhden lainan hoitaaksesi.

Lumipallotekniikka kokemuksia

Tiimimme jäsenelle oli ehtinyt vuosien saatossa kertyä yhteensä kuusi erilaista kulutusluottoa. Kaksi näistä oli luottokortteja eri pankeille, yksi suurempi kulutusluotto autoa ja kodin hankintoja varten, sekä erilaisia netin vaatekaupoista kertyneitä laskuja. Yhteensä velkaa oli vuoden 2019 toukokuussa 15 678,93 euroa.

Tiimin jäsen aloitti velkojen lyhentämisen lumipallotekniikalla. Kuukausittaiset, käteenjäävät tulot olivat noin 2 000 euroa. Tästä oli mahdollista laittaa lainanlyhennyksiin yhteensä 470 euroa, joinakin kuukausina hieman enemmän. Tilanne huhtikussa 2020 on se, että velkoja on yhteensä enää kaksi erilaista, ja niiden yhteenlaskettu summa on hieman allle 10 000 euroa. Mitä tiimimme jäsen pohtii asiasta nyt?

”Se, että lumipallotekniikan sanotaan olevan motivoivaa, pitää täysin paikkansa. Lainojen lyhentämiseen ja lukujen seuraamiseen tuli suorastaan himo, ja voitonriemu oli suuri, kun sai poistettua rivin toisensa jälkeen taulukosta. Vaikka velkasumma näyttää vieläkin ikävältä, onhan se kuitenkin kymppitonni, ei lainojen lyhentäminen ahdista tai ärsytä. Seuraavaksi taulukosta lähtee viimeinen kahdesta luottokortista, ja tämä tapahtuu kuuden kuukauden sisällä. Sen jälkeen voin lyhentää pankin isompaa kulutusluottoa 470 eurolla kuussa, se tuntuu tosi hyvältä.”

Luottoluottotiimin jäsen

Tsekkaa myös artikkelimme liittyen aiheeseen Säästäminen!

Ajankohtaista

24.01.25

Lainat, tietovisat ja niiden erikoiset yhtäläisyydet

Ihmiset hakevat elämässään lainoja monista syistä. Moni haluaa tehdä isomman ja kalliimman kertahankinnan, kuten auton tai asunnon. Osa taas ....
Lue lisää...
09.12.24

Lainat, luottokortit ja uhkapelaaminen – kielletty yhdistelmä Peluurin mukaan

Uhkapelaaminen on riskialtista toimintaa. Toisinaan saatamme Suomessa puhua myös rahapelaamisesta, joka nimenä hieman piilottaa sen tosiasian, että ....
Lue lisää...
11.11.24

Parhaat Vapaa-ajan Aktiviteetit, Jotka Eivät Pilaa Luottokorttiasi: Nauti Elämästä Budjetilla

Vapaa-ajan viettäminen ja arjesta irrottautuminen ei tarvitse olla kallista. On olemassa monia tapoja nauttia elämästä ja viihteestä budjettia ....
Lue lisää...
11.11.24 Kuinka Nauttia Viihteestä Edullisesti

Edulliset Vapaa-ajan Aktiviteetit: Kuinka Nauttia Viihteestä Edullisesti

Viihde ja vapaa-aika voivat usein olla merkittävä kuluerä, mutta hauskanpito ei välttämättä vaadi suurta budjettia. Tarjolla on monia ....
Lue lisää...
31.10.24

Trustly

Nykyihminen viettää internetissä päivittäin aikaa tuntikausia. Vaikka kaikki tästä ajasta ei olisikaan aktiivista päätteellä tai ....
Lue lisää...
28.10.24 zimpler

Zimpler

Nettimaksaminen on nykypäivän ilmiö. Vielä 30 vuotta sitten edes internettiä ei vielä juuri ollut olemassa, mutta nykyään lapsetkin oppivat ....
Lue lisää...
13.10.24 Esittelyssä muutamia suomalaisia verotussääntöjä

Esittelyssä muutamia suomalaisia verotussääntöjä

Verotus on iso osa minkä tahansa yhteiskunnan rahoittamisessa. Verotuksen avulla valtio saa itselleen rahaa, jolla voidaan järjestää ....
Lue lisää...
07.10.24

Voiko suomalaisista tulla maailman talousosaavin kansa, kysyy Kasinonetti

Suomalaisten taloudellinen osaaminen on ollut viime vuosina paljon esillä, ja mennyt koronapandemia antoi aiheelle lisää pontta. Taloudelliset ....
Lue lisää...
21.08.24

Modernit sijoitusstrategiat

Nykypäivän nopeasti muuttuvassa talousmaailmassa harkittujen sijoituspäätösten tekeminen on tärkeämpää kuin koskaan. Olitpa sitten kokenut ....
Lue lisää...
22.03.24 Yksityisopettaja rahoitus

Lainaa yritystoiminnan aloittamiseen

Yrittäjyys on monelle houkutteleva vaihtoehto, joka tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia visioitaan ja luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Mutta ....
Lue lisää...
24.01.24 Opiskelijat ja kulutusluottojen käyttö

Opiskelijat ja kulutusluottojen käyttäminen

Opiskelu voi olla taloudellisesti haastavaa, ja monille opiskelijoille tulee vastaan tilanteita, joissa rahapula voi vaikuttaa opintojen ....
Lue lisää...
23.01.24 Kulutusluottojen vaikutus kuluttajiin

Kulutusluottojen vaikutus kulutuskäyttäytymiseen

Kulutusluotot ovat olennainen osa modernin yhteiskunnan talousjärjestelmää. Ne tarjoavat yksilöille mahdollisuuden rahoittaa välittömiä ....
Lue lisää...
22.01.24 Vastuullinen kulutusluoton käyttö

Vastuullinen kulutusluottojen käyttö

Kulutusluotot ovat kätevä tapa rahoittaa suurempia hankintoja tai selviytyä yllättävistä kuluista, mutta niiden vastuullinen käyttö on ....
Lue lisää...
19.01.24 Velka ja säästäminen

Velan maksaminen ja säästäminen samaan aikaan

Usein taloudellisessa hallinnassa korostetaan velan maksamista mahdollisimman nopeasti. Toisaalta säästäminenkin on tärkeää taloudellisen ....
Lue lisää...
18.01.24 Vaatteissa säästäminen

Vaatehankinnoissa säästäminen

Vaatehankinnoissa säästäminen on älykäs tapa hallita talouttaan ja kehittää taloudellista tietoisuutta. Vaatekaappiin kohdistuvat kulut voivat ....
Lue lisää...