Odotettavissa käänne koroissa

Korkojen ennustaminen tulevaisuuteen voi olla hyvin vaikeaa ja epävarmaa, koska monet tekijät voivat vaikuttaa korkojen kehitykseen. Korkotasoja vaikuttavat muun muassa talouden tila, inflaatio, keskuspankkien politiikat ja maailmanlaajuiset tapahtumat.

Asuntokaupan odotetaan vilkastuvan nopeastikin, kun markkinat alkavat tottua uuteen normaaliin tai kun korot alkavat laskea. Poikkeuksellisen kovalle alavireiselle asuntokaupalle ja korkojen nousulle ennustetaan tällä hetkellä parannusta. Euroopan keskuspankki ei enää anna viitteitä uusista nostoista korkoihin, kuten se teki vielä tovi sitten.

  • Tällä viikolla 12 kuukauden euribor oli 4,05 prosenttia, mikä on jopa noin kymmenisen korkopistettä vähemmän kuin vielä kuukausi sitten. Heinäkuun alussa se kävi nimittäin jopa 4,19 prosentin tietämillä.
  • 3 kuukauden euribor oli sen sijaan tällä viikolla 3,76 prosenttia. Kuuden kuukauden euribor taas 3,93 prosenttia.

Koroissa laskukäänteen arvellaan ajoittuvan vuodenvaihteen jälkeiseen aikaan ja alkuvuoteen 2024. Tämä arvio perustuu käytännössä siihen, miltä euribor-futuurit näyttävät. Joulukuussa taso voisi olla samoilla paikkeilla kuin missä ollaan tällä hetkellä.

Todella nopeaa laskua korkoihin ei kuitenkaan kannata odotella. Tämän hetkisen markkinaennusteen mukaan 12 kuukauden euribor olisi vuoden 2024 puolivälissä vähän yli 3,5 prosentissa ja vuonna 2025 noin kolmessa prosentissa.’

Korkojen nostaminen vaikuttaa tyypillisesti talouteen hyvin pitkällä viiveellä. Siksi EKP:n on oltava varovainen korkojen laskussa. Sen arvellaan pitävän korot korkealla siihen asti, että inflaatio on varmasti laskenut pysyvästi. Nollakorkoihin ei joka tapauksessa varmasti palata.

Vaikutukset asuntokauppaan hitaita

Tällä hetkellä asuntokauppa käy edelleen hyvin verkkaisesti. Tilastokeskuksen mukaan kiinteistövälittäjät myivät huhti-kesäkuun aikana osakeasuntoja 32 % vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Vanhoissa osakeasunnoissa hinnat ovat laskeneet jopa 7 % edellisvuodesta. Helsingin alueella hinnoissa on ollut nähtävissä valtakunnallisesti suurin lasku. Myös Oulussa, Turussa, Tampereella, Espoossa ja Vantaalla laskua on ollut paljon.

Toisaalta kesäkuussa 2023 vanhojen asuntojen hinnoissa oli silti havaittavissa pientä nousua edelliskuukauteen verrattuna.

Hintojen ei ennusteta enää laskevan

Tällä hetkellä näyttää siltä, että hinnat eivät enää asunnoissa juurikaan laske, ja kesää kohti tultaessa niissä on pikemminkin nähty varovaista nousua. Nykytilanteessa ollaan päästy hintojen suhteen tasolle, joka edeltää korona-aikaa.

Lue myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

24.01.25

Lainat, tietovisat ja niiden erikoiset yhtäläisyydet

Ihmiset hakevat elämässään lainoja monista syistä. Moni haluaa tehdä isomman ja kalliimman kertahankinnan, kuten auton tai asunnon. Osa taas ....
Lue lisää...
09.12.24

Lainat, luottokortit ja uhkapelaaminen – kielletty yhdistelmä Peluurin mukaan

Uhkapelaaminen on riskialtista toimintaa. Toisinaan saatamme Suomessa puhua myös rahapelaamisesta, joka nimenä hieman piilottaa sen tosiasian, että ....
Lue lisää...
11.11.24

Parhaat Vapaa-ajan Aktiviteetit, Jotka Eivät Pilaa Luottokorttiasi: Nauti Elämästä Budjetilla

Vapaa-ajan viettäminen ja arjesta irrottautuminen ei tarvitse olla kallista. On olemassa monia tapoja nauttia elämästä ja viihteestä budjettia ....
Lue lisää...
11.11.24 Kuinka Nauttia Viihteestä Edullisesti

Edulliset Vapaa-ajan Aktiviteetit: Kuinka Nauttia Viihteestä Edullisesti

Viihde ja vapaa-aika voivat usein olla merkittävä kuluerä, mutta hauskanpito ei välttämättä vaadi suurta budjettia. Tarjolla on monia ....
Lue lisää...
31.10.24

Trustly

Nykyihminen viettää internetissä päivittäin aikaa tuntikausia. Vaikka kaikki tästä ajasta ei olisikaan aktiivista päätteellä tai ....
Lue lisää...
28.10.24 zimpler

Zimpler

Nettimaksaminen on nykypäivän ilmiö. Vielä 30 vuotta sitten edes internettiä ei vielä juuri ollut olemassa, mutta nykyään lapsetkin oppivat ....
Lue lisää...
13.10.24 Esittelyssä muutamia suomalaisia verotussääntöjä

Esittelyssä muutamia suomalaisia verotussääntöjä

Verotus on iso osa minkä tahansa yhteiskunnan rahoittamisessa. Verotuksen avulla valtio saa itselleen rahaa, jolla voidaan järjestää ....
Lue lisää...
07.10.24

Voiko suomalaisista tulla maailman talousosaavin kansa, kysyy Kasinonetti

Suomalaisten taloudellinen osaaminen on ollut viime vuosina paljon esillä, ja mennyt koronapandemia antoi aiheelle lisää pontta. Taloudelliset ....
Lue lisää...
21.08.24

Modernit sijoitusstrategiat

Nykypäivän nopeasti muuttuvassa talousmaailmassa harkittujen sijoituspäätösten tekeminen on tärkeämpää kuin koskaan. Olitpa sitten kokenut ....
Lue lisää...
22.03.24 Yksityisopettaja rahoitus

Lainaa yritystoiminnan aloittamiseen

Yrittäjyys on monelle houkutteleva vaihtoehto, joka tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia visioitaan ja luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Mutta ....
Lue lisää...
24.01.24 Opiskelijat ja kulutusluottojen käyttö

Opiskelijat ja kulutusluottojen käyttäminen

Opiskelu voi olla taloudellisesti haastavaa, ja monille opiskelijoille tulee vastaan tilanteita, joissa rahapula voi vaikuttaa opintojen ....
Lue lisää...
23.01.24 Kulutusluottojen vaikutus kuluttajiin

Kulutusluottojen vaikutus kulutuskäyttäytymiseen

Kulutusluotot ovat olennainen osa modernin yhteiskunnan talousjärjestelmää. Ne tarjoavat yksilöille mahdollisuuden rahoittaa välittömiä ....
Lue lisää...
22.01.24 Vastuullinen kulutusluoton käyttö

Vastuullinen kulutusluottojen käyttö

Kulutusluotot ovat kätevä tapa rahoittaa suurempia hankintoja tai selviytyä yllättävistä kuluista, mutta niiden vastuullinen käyttö on ....
Lue lisää...
19.01.24 Velka ja säästäminen

Velan maksaminen ja säästäminen samaan aikaan

Usein taloudellisessa hallinnassa korostetaan velan maksamista mahdollisimman nopeasti. Toisaalta säästäminenkin on tärkeää taloudellisen ....
Lue lisää...
18.01.24 Vaatteissa säästäminen

Vaatehankinnoissa säästäminen

Vaatehankinnoissa säästäminen on älykäs tapa hallita talouttaan ja kehittää taloudellista tietoisuutta. Vaatekaappiin kohdistuvat kulut voivat ....
Lue lisää...