Säästövinkkejä kevääseen

Koronavirus ja sen aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut myös meidän suomalaisten arkeen merkittävällä tavalla. Monen kohdalla taloushuolet ovat lisääntyneet, kun lomautukset tai lappu yrityksen luukulle ovat tulleet tosiasiaksi omassa elämässä.

Pankkilainaa ja kulutusluottoja saattaa olla kertynyt, ja niiden hoitamisesta selviytyminen saattaa huoletta. Helpot säästövinkit ovat tällä hetkellä kultaakin arvokkaampia!

Tänä keväänä on syytä olla tavallista säästeliäämpi kaikessa, mistä on vain mahdollista kiristää. Säästäminen onnistuu monella tavalla. Sähkön kilpailuttaminen, lainojen yhdistäminen ja hävikin minimoiminen ovat keinoja, joilla taloutta saa nyt paremmin hallintaan.

Kilpailuta sähkösopimuksesi!

Tarkista sähkösopimuksesi

Nyt jos koskaan on tärkeää tarkistaa oma sähkösopimus. Etkai vaan maksa sähköstäsi liikaa? Sähkösopimuksen kilpailuttaminen on järkevää, sillä tänä päivänä meille kuluttajille on tarjolla lukuisia eri vaihtoehtoja, myös hyvin ympäristöystävällisiä sellaisia.

Mikäli sähkösopimuksesi on mielestäsi kuitenkin täysin ajan tasalla, voit kokeilla pienentää kuluja muilla, varsin arkisilla keinoilla.

Näin huhtikuussa luonnonvaloa on jo runsaasti, ja kesää kohti valon määrä vain lisääntyy. Koska kotioloissa tulee nyt vietettyä tavallista enemmän aikaa, kannattaa siitä myös ottaa kaikki hyöty irti. Helpot säästövinkit sähkön säästöön näet alta:

  • Pese likaiset ikkunat. Luonnonvalo pääsee näin paremmin sisään.
  • Poista sisustuksesta tummat värit, ja korosta vaaleita.
  • Mikäli sinulla on peilejä kaappien perukoilla, kaiva ne esiin.
  • Valot kannattaa sammuttaa aina, kun poistuu huoneesta.
  • Älä pidä latureita turhaan pistorasioissa.

Nettishoppaile maltilla

Netin vaatekaupat, sisutusliikkeet ja elektroniikka vetävät tällä hetkellä kuluttajia puoleensa kuin voipaperi kärpästä. Nyt on kuitenkin syytä olla tarkkana: hetken mielijohteesta ei kannata ostaa kotiinsa mitä tahansa. Vaatekaupat ovat pullollaan ihania kesävaatteita, mutta nyt kannattaa ehkä pohtia sitä, miten paljon niille on kesällä käyttöä.

Ensinnäkin talvi on ollut leuto ja sehän monesti tietää myös viileää kesää. Toiseksi kukaan ei vielä tiedä, miten pitkälle rajoitukset jatkuvat.

Sisustuksenkin suhteen kannattaa olla maltillinen. Tällä hetkellä itse panostamme terassin ja parvekkeen laittoon. Mikäli kauhukuvat kesästä ilman tapahtumia toteutuvat, on omasta tilasta tehtävä mahdollisimman viihtyisä.

Ansaitse rahaa vastaamalla kyselyihin

Nyt jos koskaan on aikaa vastailla myös erilaisiin tutkimuksiin. Monet meistä vastaavat erilaisiin kuluttajatutkimuksiin esimerkiksi Youtuben ja vaikkapa iltapäivälehtien sivustojen käytön lomassa. Niistä et kuitenkaan ansaitse rahaa.

Kun liityt mukaan Kuluttajapaneeliin, on sinulla erinomainen mahdollisuus paitsi kertoa mielipiteesi yritysten palveluista ja tuotteista myös ansaita tästä palkkion.

Palkkiot vaihtelevat eri tutkimusten mukaisesti. Lähtökohtana jokaiselle kyselylle on se, että siihen vastaaminen vie sinulta vain hetken.P

iot vaihtelevat 40 sentistä aina 4 euroon saakka. Kun tilillesi on ehtinyt kertyä 10 euroa, saat lunastettua sen esimerkkksi rahana tai Gogift-lahjakorttina.

Liity Kuluttajapaneeliin!

Tarkista puhelinliittymäsi

Tällä hetkellä on hyvä käydä myös sinun ja perheesi, ehkä myös yrityksesi liittymät. Onko niissä mahdollisesti korjaamisen varaa?

Loistava esimerkki taloudellisesta liittymästä on 4G liittymä Moi. Se suunnittelee kaikki palvelut aina asiakkaan etujen mukaisesti.

Moi logo

Moin asiakkaana voit liittää yhteen käyttötiliin monta eri liittymää, ja niitä on helppo hallinnoida netissä tai erillisessä sovelluksessa.

Hanki parempi liittymä!

Peseydy harkiten

Sähkön käytön hallinnoimiseksi on myös muita keinoja, kuin aikaisemmin mainitut helpot säästövinkit.. Esimerkiksi saunomista kannattaa tällä hetkellä välttää, tai ainakin vähentää reippaasti.

Mikäli olet intohimoinen saunoja, ja sen jättäminen viikon rutiineista tuntuu vaikealta, tyydy toistaiseksi hieman matalampiin lämpöasteisiin. Saunaan kannattaa myös kipittää välittömästi, kun se on saavuttanut tavoitelämpötilan. Saunaa ei myöskään kannata pitää lämpimänä turhaan.

Myös vesilaskussa kannattaa nyt yrittää pihistellä. Tämä koskee sellaisia asujia, joiden vesilasku luetaan mittarista. Etenkin tänä keväänä kannattaa välttää pitkiä suihkuja. Ylipäänsä kaikenlainen turha veden valuttaminen on typerää, oli poikkeustilanne päällä tai ei.

Mieti ruokaostokset tavallista tarkemmin

Ruoan budjetointi ei ole koskaan pois muodista! Monelle se on kuitenkin täysin tuntematon konsepti, mikä ei sinänsä ole ihme. Ruokakauppaan lähtiessä on helppo tehdä ostoslistoja, mutta aivan yhtä helppoa on aina ostaa myös jotakin listan ulkopuolelta. Hyödynnä koronakriisiä ja opettele tässä samalla budjetoimaan ostoksiasi paremmin!

Ruoan varalle kannattaa tehdä selkeä viikkosuunnitelma. Mitä tarkemmin suunnittelet viikon ostokset, sitä suuremman säästön saat aikaiseksi. Kannattaa myös kokeilla niiden kalliimpien tuotteiden tilalle myös halvempia vaihtoehtoja.

Esimerkiksi monet Lidlin ruokatuotteet ovat maultaan huomattavasti parempia, kuin kauppojen hyllyiltä löytyvät luksustarvikkeet. Kokeile, saatat yllättyä.

Tilausruokaa on nyt houkutus tilata, ja toisaalta se on myös ravintolayrittäjien kannalta erinomainen asia. Kannattaa silti kotiin tilatun ruoankin kohdalla miettiä tarkkaan, kuinka monta kertaa viikossa tai kuukaudessa sitä kannattaa tehdä. Tilausruoka on mukava piristys, mutta senkin kanssa on hyvä säilyttää jonkinlainen järki päässä.

Budjetoi tulot ja menot tarkasti

Mikäli et tähän mennessä ole koskaan tehnyt selkeää selvitystä tuloista ja menoista, kannattaa siihen nyt ryhtyä. Listaa kaikki pakolliset kulut, ja tarkastele pankkitilisi tapahtumia vaikkapa viimeiseltä kolmelta kuukaudelta.

Mihin kaikkeen rahaa lopulta kuluu? Voit tehdä budjetin vanhanaikaisesti vaikka Exceliin tai Google Sheetiin, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Mobify

Esimerkiksi Mobify on moderni ja käyttäjälleen ilmainen palvelu, jonka avulla voit hallinnoida laskujasi ja omaa talouttasi näppärän sovelluksen kautta. Voit halutessasi käyttää Mobifyita myös tietokoneella, mikäli mobiili ei tunnu omalta.

Mobifyissa voit vastaanottaa laskuja keskitetysti yhteen paikkaan. Lisäksi pääset hyötymään erilaisista työkaluista, joiden avulla talouden hallinta helpottuu merkittävästi.

Mobifyin käyttäjille on tiedossa myös maksutapaetua: saat jokaisen palvelun kautta maksamasi laskun loppusummasta 0,3 % bonusta! Mobifyilla on lisäksi runsaasti eri yhteistyökumppaneita, joiden verkkokaupoissa tehdyistä ostoksista saat bonuksia. Mobify tarjoaa käyttöösi myös kätevän taloustilin!

Vertaa ja kilpailuta

Ja viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi, suorita nykyisten lainojen vertailu ja kilpailuttaminen. Lainan kilpailutus kokemuksia on myös ihan fiksua tiedustella esimerkiksi sukulaisilta ja ystäviltä.

Hallinnoi laskuja!

Lue seuraavaksi:

Ajankohtaista

24.01.25

Lainat, tietovisat ja niiden erikoiset yhtäläisyydet

Ihmiset hakevat elämässään lainoja monista syistä. Moni haluaa tehdä isomman ja kalliimman kertahankinnan, kuten auton tai asunnon. Osa taas ....
Lue lisää...
09.12.24

Lainat, luottokortit ja uhkapelaaminen – kielletty yhdistelmä Peluurin mukaan

Uhkapelaaminen on riskialtista toimintaa. Toisinaan saatamme Suomessa puhua myös rahapelaamisesta, joka nimenä hieman piilottaa sen tosiasian, että ....
Lue lisää...
11.11.24

Parhaat Vapaa-ajan Aktiviteetit, Jotka Eivät Pilaa Luottokorttiasi: Nauti Elämästä Budjetilla

Vapaa-ajan viettäminen ja arjesta irrottautuminen ei tarvitse olla kallista. On olemassa monia tapoja nauttia elämästä ja viihteestä budjettia ....
Lue lisää...
11.11.24 Kuinka Nauttia Viihteestä Edullisesti

Edulliset Vapaa-ajan Aktiviteetit: Kuinka Nauttia Viihteestä Edullisesti

Viihde ja vapaa-aika voivat usein olla merkittävä kuluerä, mutta hauskanpito ei välttämättä vaadi suurta budjettia. Tarjolla on monia ....
Lue lisää...
31.10.24

Trustly

Nykyihminen viettää internetissä päivittäin aikaa tuntikausia. Vaikka kaikki tästä ajasta ei olisikaan aktiivista päätteellä tai ....
Lue lisää...
28.10.24 zimpler

Zimpler

Nettimaksaminen on nykypäivän ilmiö. Vielä 30 vuotta sitten edes internettiä ei vielä juuri ollut olemassa, mutta nykyään lapsetkin oppivat ....
Lue lisää...
13.10.24 Esittelyssä muutamia suomalaisia verotussääntöjä

Esittelyssä muutamia suomalaisia verotussääntöjä

Verotus on iso osa minkä tahansa yhteiskunnan rahoittamisessa. Verotuksen avulla valtio saa itselleen rahaa, jolla voidaan järjestää ....
Lue lisää...
07.10.24

Voiko suomalaisista tulla maailman talousosaavin kansa, kysyy Kasinonetti

Suomalaisten taloudellinen osaaminen on ollut viime vuosina paljon esillä, ja mennyt koronapandemia antoi aiheelle lisää pontta. Taloudelliset ....
Lue lisää...
21.08.24

Modernit sijoitusstrategiat

Nykypäivän nopeasti muuttuvassa talousmaailmassa harkittujen sijoituspäätösten tekeminen on tärkeämpää kuin koskaan. Olitpa sitten kokenut ....
Lue lisää...
22.03.24 Yksityisopettaja rahoitus

Lainaa yritystoiminnan aloittamiseen

Yrittäjyys on monelle houkutteleva vaihtoehto, joka tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia visioitaan ja luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Mutta ....
Lue lisää...
24.01.24 Opiskelijat ja kulutusluottojen käyttö

Opiskelijat ja kulutusluottojen käyttäminen

Opiskelu voi olla taloudellisesti haastavaa, ja monille opiskelijoille tulee vastaan tilanteita, joissa rahapula voi vaikuttaa opintojen ....
Lue lisää...
23.01.24 Kulutusluottojen vaikutus kuluttajiin

Kulutusluottojen vaikutus kulutuskäyttäytymiseen

Kulutusluotot ovat olennainen osa modernin yhteiskunnan talousjärjestelmää. Ne tarjoavat yksilöille mahdollisuuden rahoittaa välittömiä ....
Lue lisää...
22.01.24 Vastuullinen kulutusluoton käyttö

Vastuullinen kulutusluottojen käyttö

Kulutusluotot ovat kätevä tapa rahoittaa suurempia hankintoja tai selviytyä yllättävistä kuluista, mutta niiden vastuullinen käyttö on ....
Lue lisää...
19.01.24 Velka ja säästäminen

Velan maksaminen ja säästäminen samaan aikaan

Usein taloudellisessa hallinnassa korostetaan velan maksamista mahdollisimman nopeasti. Toisaalta säästäminenkin on tärkeää taloudellisen ....
Lue lisää...
18.01.24 Vaatteissa säästäminen

Vaatehankinnoissa säästäminen

Vaatehankinnoissa säästäminen on älykäs tapa hallita talouttaan ja kehittää taloudellista tietoisuutta. Vaatekaappiin kohdistuvat kulut voivat ....
Lue lisää...